Sunday, February 08, 2015

photographer's copyrights

Oletko joskus löytänyt kivan kuvan netistä ja päätynyt käyttämään sitä vaikkapa blogissasi? Mää tein ensimmäisiä nettisivujani noin 12-vuotiaana ja eiköhän sinne ulkoasuun sitten eksynyt jonkun taitavan ulkomaalaisen piirtäjän tekemä kuva, jonka olin löytänyt netistä. Arvatkaa vaan kuinka hävetti, kun kyseinen artisti tuli kertomaan vieraskirjaani että olen loukannut hänen tekijänoikeuksiaan, sillä en ollut ymmärtänyt pyytää lupaa kuvan käyttöön...



Nykyään monet bloggaajat käyttävät valitettavasti muiden ottamia kuvia jopa ilman mainintaa siitä, että kuvan oikeudet eivät kuulu heille, saati sitten että ois kysytty lupaa tai edes linkitetty kuvan omistajan sivuille. Tässähän vois melkein ajatella, että niin monet muutkin tekee noin, niin mitä se haittaa jos määki nyt jotai kivaa kuvaa tuolla blogissani käytän? Yleensä tämä johtunee ymmärtämättömyydestä ja tiedon puutteesta, sillä en haluaisi uskoa siihen, että ainakaan useimmat ihmiset varastaisivat kuvia tahallaan.

Kuvien luvattomassa käytössä vaan on se vaara, että kuvaajalta tulee lasku tulee perässä. Eivät tietenkään kaikki kuvat internetissä ole ammattikuvaajien kuvaamia, mutta joka tapauksessa oikeudet kuuluvat kuvan ottaneelle henkilölle. Valokuvaajat tienaavat elantonsa myymällä ottamiaan kuvia, eli jos otat kuvan käyttöösi ilman lupaa ja etkä maksa korvausta kuvan käytöstä, tämä on käytännössä rahan varastamista kuvaajan taskusta.



Hyödyllisiä vinkkejä kuvien käyttöön:

1. Jos sinulla ei ole tekijänoikeuksien omistajan lupaa kuvan käyttöön, älä käytä sitä julkisesti.
2. Mikäli käytät kuvaa, huolehdi siitä, että käy ilmi mistä kuvan olet alunperin ottanut (ei esim. weheartit.com, vaan sivusto, josta joku on kuvan sinne we heart itiin lisännyt) ja kuka omistaa oikeudet. 
3. Älä muokkaa kuvia, joihin sinulla ei ole oikeuksia.
4. Tekijänoikeuksien rikkomisen vältät vain käyttämällä omia kuviasi tai pyytämällä luvan kuvien käyttöön ja mahdollisesti maksamalla niistä. 
5. Yleensä promomateriaalin, kuten esimerkiksi nettikauppojen tuotekuvien käyttäminen vaikkapa juuri blogeissa on sallittua. Usein nettikaupat tätä toivovatkin, sillä näin he saavat ilmaista mainosta.


Sivustoja kuten weheartit.com erehdytään usein pitämään kuvapankkeina, jotka ovat sitä varten että siellä olevia kuvia voi vapaasti käyttää. Käsittääkseni oikea käyttötarkoitus tuolle sivulle on se, että kivoja kuvia voi ns. laittaa muistiin, kuten Pinterestissäkin. Kuvan omistaja ei siis edes välttämättä tiedä kuvansa olevan kyseisellä sivustolla, sillä kuka vaan voi linkittää sinne muiden kuvia.

On toki olemassa kuvapankkeja, joista saa maksua vastaan kuvia käyttöönsä tai jos kuvat ovat ilmaisia, niin niiden käyttöoikeuksia on yleensä rajoitettu. Esimerkiksi niin, ettei kuvia saa julkaista kaupallisessa tarkoituksessa. Etenkin kun blogimaailma on nykyään täynnä kaupallista yhteistyötä, suosittelen olemaan erittäin varovainen kuvien käytössä.



Omasta kokemuksesta voin sanoa että laskun lähettäminen ei ole ollut kaukana. Kerran eräs tunnettu bloggaaja oli käyttänyt blogikirppiksensä bannerissa ottamaani kuvaa, jonka oli vain napannut Googlen kuvahausta. Tällainen etenkin käy omille hermoilleni, sillä bloggaajan oli kyseisellä sivustolla tarkoitus tienata rahaa, joten mää vaan mietin että missäs ne mun rahat tuosta kuvasta on... Asia saatiin onneksi selvitettyä ja koska ikää ja kokemusta oli tuolloin paljon vähemmän, mää tyydyin vaan siihen, että banneriin tuli merkintä että kuva on mun ottama.

Toivottavasti teksti herätti ajatuksia ja jokainen tämän lukenut tyyppi ainakin muistaisi viimeistään tästä lähtien kunnioittaa toisten tekijänoikeuksia ! :3



English translation:
Because this subject is really close to my heart, I want to try to translate my thoughts to English as well.

So have you ever found a nice photo from the internet and then ended up using it for example in your blog? When I was about 12 years old, I used to built websites and there was a time when I used some talented artist's work in my layout. Guess how embarassed I was when that artist wrote to my guestbook about how I had insulted their rights when I used the picture without permission...?

Nowadays many bloggers use random photos that they have found from the internet without mentioning that the photos rights don't belong to them. People tend to think this is okay, just because other people do this as well. They might use such sites as weheartit.com like the photos there were free to use stock images. But usually the photos belong to someone and it's not okay to use them without permission. In we heart it, anyone can add any photo from the internet to that site and usually the original owner of the photograph doesn't even know that their photos are up on that site.


I listed some things you should think before using a picture you found online:

1. If you don't have a permission from the person who owns the copyrights, don't use the pictures.
2. If you use a picture, make sure it's clear for the viewer where you found the picture (the original address, not weheartit.com or something like that) and who owns the copyrights.
3. If you don't own the rights for the picture, don't edit it in any way.
4. You can avoid violating the copyrights by using only the photos that you own or by asking a permission (and maybe paying for using the photos).
5. In most cases it's okay to use promotional stuff like product images from online stores. They are usually encouraging people to use them, because that's free advertisement for them.


I hope this text made you think and maybe everyone who reads this will respects the copyrights from now on ;3


13 comments:

  1. Iso peukku! :) Näitä juttuja ei koskaan voi jauhaa liikaa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti Tiina! Toivottavasti tästäki asiasta (ja ylipäätään nettikäyttäytymisestä) puhutaan nykyään muksuille koulussa, ku mistäpä ne muuten tämmösiä oppis :c

      Delete
  2. awesome pics!

    www.bstylevoyage.blogspot.com

    ReplyDelete
  3. Iso peukku täältä myös, kuten aikaisemmin ollaan juteltu! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei kohtaan viisi viitaten, mitä mieltä olet näyttelijöiden ja julkkisten kuvista? Nyt on ollut paljon näitä "mies-haaste" -juttuja ja mulla on mietityttänyt niissä käytettyjen julkkisten kuvat.. Meneeköhän sekin myös "mainostamisen" piikkiin, vaikka olisi mainittu lähde? Tai elokuva-arvostelut... Niissä kun kuvia käytetään huolletta aika paljon :/ Myönnän ehkäpä itse syyllistyneen tuohon elokuva juttuun, mutta oon oppinut vieheistä ja aion asian kanssa olla tarkempi! :)

      Itse olen vetänyt sellaisen linjan, että jos kuvaa ei voi/osaa itse ottaa niin siihen laitetaan itse otettu korvaava kuvituskuva tai sitten asiaa ei tarvitse julkaista ollenkaan :)

      Delete
    2. Jee kiitos peukutuksesta Laura! :D

      Mietin itsekin usein tuota samaa asiaa, mutta kokisin semmosten kuvien olevan levitettäväksi tarkoitettua promomateriaalia, koska julkisuuden henkilöt usein haluavat lisää sitä julkisuutta markkinoidakseen leffojaan tai musiikkiaan tms. Tietenkin sitten on asia erikseen nämä paparazzien ottamat kohukuvat, joiden julkaisuun julkkikset eivät ole välttämättä itse edes pystyneet vaikuttamaan.. Aina pittää kuitenkin muistaa että promomateriaalin käyttöyhteys on hyvän maun mukaista, ettei räpsähdä joku kunnianloukkaussyyte :')

      Mainokset taas on mainoksia, en usko että niiden jakaminen on kenenkään edun vastaista ja elokuvien kansikuvat menee käsittääkseni mainoksesta.

      Mulla on kyllä itellä tuo ihan sama linja, että en halua ottaa mitään riskejä, joten käytän vain omia kuviani :) ehkä se on joku paljon kuvaavan ihmisen ylpeys että on ihan pakkokin pärjätä omalla materiaalilla :P

      Delete
  4. Mä en yleensä ees tykkää lukee semmosia blogeja missä postauksiin vaan on otettu jostain weheartista inspiraatiokuvia ja sitten teksti laitettu vaan itse. Tulee vaan semmoinen tunne, että tähän juttuun ei ole panostettu ollenkaan. Itse olen lähinnä muita kuin omia kuviani käyttänyt kun teen arvostelua elokuvasta, musiikista, julkkiksista ja ainakin joskus on ollut kuvia pelkästään netistä kun on semmoset "TOP 10" toiveet olleet mielessä. :) Mutta voin sanoa, että oon aika tyytyväinen siihen miten vähän mulla tekee edes mieli kaivella jostai netin syövereistä semmosta materiaalia mitä en oo ite ottanu tai tehny. Se on kyllä vaan niin sokeeta hommaa nykyään, kun näkyy kaikki olevan netissä ja ei sitä tajua mitä tulee tehtyä ellei siitä tule seurauksia. :)
    xoxo Mella

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sama juttu! Ollaan kyllä selkeesti samoilla linjoilla tän aiheen kanssa :3 jotenkin se blogin persoonallisuus ja omaleimaisuus karisee, jos tehhään palijon postauksia, joissa kuvat on vaan otettu netistä. Just jos näitä inspispostauksia on hirveesti, niin ei se blogi mun mielestä oo enää sen bloggaajan näkönen ja ei se jaksa sitten pitemmän päälle mua kiinnostaakaan.

      Delete
  5. Replies
    1. Ois selkeesti pitäny julkasta tää facebookissa ku noita peukkuja tullee nii palijo :D

      Delete
  6. Ihan tosi hyvä postaus, tykkäsin! ja super tärkeitä asioita. :D
    Pakko tosin selventää, että jonkun muun kuvan käyttäminen omilla kotisivulla (esim blogilla) ei ole ok vaikka kertoisikin mistä kuvan on löytänyt ja kenen kyseinen kuva on. Ei ainakaan Suomen tekijänoikeuslain mukaan. Omat kotisivut nimittäin mielletään julkisena käyttönä, vaikka omalla kotisivullaan ei tekisikään rahaa...
    Niin ja jos kiinnostaa lukea tarkemmin (Suomen) tekijänoikeuksista kannattaa lukea Finnfoton tekijänoikeusopas (jouduttiin lukee se koulussa ja on kyllä ollut aikas hyödyllinen ;) ), jonka voi ladata täältä http://finnfoto.fi/tyokalut/tekijanoikeusopas/ :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Tarkoitin tässä lähinnä sitä, että joissain tapauksissa kuvaaja saattaa nettiin ladatessaan luovuttaa kuvan käytettäväksi, kunhan lähdemerkinnät muistetaan laittaa. Esim. Flickriin ladattaessa on tällainen vaihtoehto. Oon itekin joutunu kouluissa lukemaan noita tekijänoikeusjuttuja, mutta kannattaa myös vilkaista tietoa creative commons-lisenssistä, sillä käsittääkseni sen avulla voi kuvan omistaja määrittää tarkemmin kuvansa käyttöoikeuksia. Lisäksi mää oon sitä mieltä että jos nyt on pakko jonkun muun kuvia käyttää, niin vähempi tulee turpiin jos edes ne lähteet ois kunnossa. Toki ois hienoa, jos kaikki kysyis aina luvan, mutta ku tällä hetkellä monet ei ees tajua että pitäis kirjottaa ettei itse omista kuvaa saati kysyä lupaa kuvaajalta.

      Delete