Wednesday, December 17, 2014

addicted to a certain kind of sadness

Kirjottelin tuossa loppukesästä vähän juttua siitä, kuinka tunsin oloni tavallaan yksinäiseksi. Se kuittaantui kuitenkin kommenteilla, että hei, sullahan on oikeesti kaikki hyvin! Jep, niin mulla onkin, mutta se ei silti estä esim. joskus perjantai-iltaa yksin kämpillä viettäessä ajautumasta semmoseen pieneen yksinäisyysmyttyyn.



Suurin osa tästäkin tekstistä on kirjotettu just tollasena iltana. Jotta ahistuskohtaus pysyis ees jotenkin omassa hallinnassa, niin mun pitää yleensä alkaa järkeilemään ja miettimään asioita ja syitä. Aloin miettimään, että miks mun on niin hankala luoda läheisiä välejä tyttöjen kanssa, mutta yleensä poikien kanssa pystyn suht nopeastikin heittämään läppää. Tyttöjen kanssa mun eka tiedostamaton reaktio on yleensä "ei noi varmaan halua olla mun kavereita".

En tiiä mikä siinä on, että en osaa päästää ketään kovin lähelle tai sitten onnistun ajamaan kaikki pois. Mää tiiän että oon hankala ihminen ja sanon asioita välillä vähän turhan suoraan ja saatan jopa kuulostaa ilkeältä tahtomattani. Mutta silti mää aina välillä mietin, että miksen mää löydä semmosia ihmisiä, kenen kanssa keksisin jotain tekemistä vaikka perjantai-iltana.



Vois kuvitella että poikien kanssa ois hankalanpaa, sillä oli aika kun en uskaltanu ees puhua niille "ruma ku petolinnun perse" tms. kommenttien pelossa. Pitkälle lukioon asti kuvittelin olevani niin hirveä ja turha etten koskaan löytäs poikaystävääkään.. Sen jälkeen tuo puoli on kyllä korjaantunu huomattavasti, vaikka kyllähän noihin miehiinkin on välillä saanu pettyä. Ehkä näin naispuoleisena henkilönä tietää kuinka hirveitä naiset osaa olla, niin ei sitten osaa luottaa toiseen samanlaiseen. En tiiä. Ois vaan hienoa jos osais tästäkin asiasta oikeesti puhua jollekin, eikä tarvis itekseen märehtiä.



Välillä aattelen ehkä mää vähitellen kehityn tässä asiassa. Monesti siinä käy kuitenkin niin, että tutustun uusiin tyyppeihin ja oon ihan mielissään että nyt oon ehkä löytäny ystäviä, mutta sitten homma jää siihen eikä niistä ihmisistä koskaan tulekaan niiiin läheisiä. En tiiä miksi - voihan se olla että määki oon vaan nirso ihmisten suhteen? En tiiä mikä tässä nyt oli pointti, mutta arvostakaa sitä, jos teillä on semmosia ystäviä, joille oikeesti voitte puhua kaikesta ja niitä pystyy vaikka halaamaan millon vaan! Musta tommonen tuntuu jotenkin hirveen vieraalta ajatukselta.


Ja nyt kun tää pari viikkoa luonnoksena pyöriny teksti on saatu ulos systeemistä, niin ehkä sitä voi seuraavalla kerralla taas palata taas kevyempiin asioihin.

ps. Mulla on kaikki oikeesti ihan hyvin, älkää huolestuko! Kunhan nyt kävin läpi fiiliksiä, joita mulla on _joskus.

35 comments:

  1. Voi että :-( Noi on tommosia tuntemuksia, mitä löytyy varmaan aika usealta meistä. Niitä on vaan tosi vaikea joskus sanoa ääneen, tai sitten niitä ei edes halua myöntää itselleen.
    Tosi rohkea teksti siis (koska just aikamoinen tabu myöntää netissä tuntevansa olonsa yksinäiseksi, nykyään kun aika pitkälti vaan mainostetaan omaa onnea) ja oot osannut pukea monia tosi vaikeesti kuvailtavia asioita hyvin sanoiksi.
    En tiedä mikä tän kommentin pointti on, mutta haluan vaan sanoa että tää oikeesti kosketti mua :-( Ja uskon että monia muitakin. Kiitos<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos itsellesi! Pisti kovastikin miettimään asioita vielä lisää tää sun kommentti. Nimittäin just tuo juttu miten monet vaan hehkuttaa asioita netissä. En ollu ees oikeestaan ajatellu tuota että tää ois hirveen rohkeeta kirjottaa tästä asiasta, kun oon monesti puheissanikin just tämmönen että sanon asioita suoraan, vaikka ne ei ois aina kivojakaan. Hienoa oikeesti jos oon onnistunu kerranki tämmösellä avautumisella aiheuttamaan tavallaan jotain hyvääkin, vaikka aihe ei niin iloinen välttämättä olekaan.

      Delete
  2. Hienosti ja rehellisesti avasit omia ajatuksia tänne blogiin. Voin samaistua tuohon, että poikien kaa on välillä helpompi olla ja mullaki on miespuolisia kavereita. Eniten mua hirvittää naisporukoissa semmonen seläntakana puhuminen ja turhanpäivänen tupina ja vaikka tiiän, ettei sais yleistää, niin monet kerrat nähny ja kuullu miten julmia jopa hyvät ystävät voi olla toisilleen seläntakana. Onneks nuo tosiaan kuuluu enempi sinne menneisyyteen, mutta tästä johtuen oon aika varovainen omien puheiden kanssa mitä puhun, kelle puhun ja miten puhun. Mä oon saanu susta kaikin puolin kyllä tosi mukavan kuvan, että mä voisin tulla sun kans viettää perjantai iltaa joskus, tai muullonki :) *hali*

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Mää oon ehkä vähän huono tuomitsemaan kaikkee tommosta "naisten peruskäyttäytymistä", kun tiiän välillä sortuvani siihen itekin. En mää tietääkseni pysty ketään vaikka ulkonäön takia selän takana haukkumaan, mutta semmonen toisten käyttäytymisen ihmettely kyllä valitettavasti välillä kuuluu tapoihin. En ehkä sanois sitä suoranaisesti paskan puhumiseksi, mutta itellä ainaki tuntuu välillä olevan tarve pallotella jonkun ihmetystä aiheuttaneita tekemisiä jonkun muun kanssa, jotta ymmärtäisin paremmin miksi jotkut tekee mitä tekee. Joskus nämä keskustelut saattavat jopa tuota uutta näkökulmaa asioihin ja näin parantaa vaikka käsitystä jostain toisesta ihmisestä, josta on ns. puhuttu selän takana. On hienoa jos joku pystyy olemaan tekemättä tämmöstä, mutta veikkaan että aika moni sortuu tähän, joskus jopa ne miehetkin. Mutta joo, en tiiä mikä puolustelukommentti tästäki tuli, mutta ehkä pitäs itekki oppia olemaan varovaisempi siinä mitä puhuu. Varsinki hermostuneena sitä vaan aina päästää suustaan kaikenlaista ja sitten onkin kohta pulassa...

      Delete
  3. I feeel you. Mulla ei oo oikeastaan koskaan ollut hyviä naispuolisia ystäviä, enkä oikein osaa niihin tutustua. Ammattikoulussa olin tyttöluokalla, joka oli täynnä kusipäisiä ämmiä. Vähän väliä joku oli kohteena. Siihen kyllästyneenä aloin viettää aikaa muiden luokkien poikien kanssa ja sainkin ihan mahtavia kavereita. Parisuhteeseen päädyttyäni nekin kuitenkin vähän jäi, koska kaveripojat jotenkin epäröivät olla seurassani. Nyt AMK lähtiessäni ajattelin olla avoimin mielin, ja oikein halusin yrittää saada tyttökamuja. Suunnitelmat ei kuitenkaan mennyt niinkuin piti, ja olen jo monesti joutunut pettymään. En tiedä onko se minusta vai mistä kiinni, kun tuntuu että on vaikea luoda ns. luonnollisia välejä tyttöihin. Kaikki on niin awkwardia ja teennäistä, vaikka muutama tyyppi vaikuttaa mielettömältä. Ajattelen kuitenkin koko ajan, että olen heille ns. kolmas pyörä eivätkä he minusta pidä mikä on tyhmää. Oon silti niin katkera, koska mä haluaisin jonkun tyttökamun jolle voisi jakaa tyttöjuttuja. Miehet ei aina tajua, eikä edes halua kuulla kaikkea :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mua hämmensi lukea tätä kommenttia, koska mietin jo että olinko käyny ite kirjottamassa tän unissaan :'D kuulostaa niiiin tutulta! Pelottavan paljon samaa mun elämän kanssa. Kiitos sullekin kun jaoit oman tarinas, tuntuu lohdulliselta et ei oo tämmösen tilanteen kanssa yksin ja tee kärpäsestä härkästä. Mutta joo, en ees tiiä mitä muuta vastata töhän kommenttiin koska musta tuntuu että tiiät just täsmälleen miltä musta tuntuu! :'D

      Delete
  4. Vauu tosi rehellisesti ja avoimesti kirjoitit sun ajatuksista- ihailen tosi paljon! Mä sain susta heti tosi hyvän kuvan ja voisin kyllä mielelläni tulla sun luo viettämään perjantai-iltaa, niin ja halaamaan <33

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) Tää teksti tuli vähän niinku mun puheetki välillä - sen kummempia ajattelematta tai miettimättä, niin en tiiä vaadittiinko tähän niin paljon rohkeutta sitten kuitenkaan :') Sulla on kyllä ihana piirre tuo, ku oot jotenkin niin semmonen avoin ja vastaanottavaisen oloinen! Ite oon jotenki niin varautunu, että on ehkä hankala päästää ihmisiä lähelle.

      Delete
  5. Mulla on välillä kyllä ihan samanlainen fiilis :S Varsinki just tuo että tutustuu ihmisiin joiden kanssa klikkaa heti, mutta sitten homma jää vähä niinku siihen. Ehkä mulla on jotenki vaikee tehä sitä alotetta kysymään kahville tai hengaileen :D Oon kuitenki aika ujo tutustumaan uusiin ihmisiin, ku aina just aattelen vaa että ei tuo varmaa ees tykkää musta :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niimpä! Miks ihmisiin tutustuminen tässä iässä on niin vaikeeta? Etenki jos ei oo vaikka samassa koulussa tai työpaikassa ni ei sitä ikinä opi hengailee sillai normaalisti ihmisten kans, joihin haluais tutustua enemmän.. Aina pitää järjestää jotain kahvilla käymistä tai semmosta, mutta semmonen tuntuu musta monesti jotenki vaivaannuttavalta :'D

      Delete
  6. Tää on niin totta, samaistun täysillä. Facebook feedini on viikonloppuisin täynnä kuvia tyttöporukoista having the time of their life ja mietin vaan että missä mun tyttöporukka on, miksi mä en ole noin kiinteä osa jotain hyvää ystäväporukkaa. Se on outoa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. My point exactly! Tähänkään mää en oikein osaa vastata mitään muuta, koska selkeesti tiiät tasan tarkkaan mitä tarkotan.

      Delete
  7. Nyt pystyin kyl samaistumaan! Mulla on paljon kavereita ja kaikki on sinällään ihan hyvin. Tiedän kuitenkin ettei mun kaverisuhteet oo niin syvällisiä, kuin ne vois olla tai etten ihan ”täydellisesti” klikkaa kenenkään kanssa. Mulla on ollut yks tällanen ystävä, joka kuitenkin muutti pari vuotta sitten toiseen kaupunkiin ja ei olla sen takia enää pystytty näkemään niin usein kuin haluisin. Tää ei nyt tarkoita sitä etten arvostais nykyisiä kaverisuhteita, mutta toivon että joskus vielä tulis vastaa sellanen tyyppi kenen kanssa ajatukset juoksee ihan samalla tavalla koska se on nii kiva fiilis. Mut uskon et se on sellasta extraa, joka toteutuu vain harvan kohdalla ja jota on kohtuu vaikee löytää (eli se enemmänkin vaa sattuu kohdalle). Ehkä joskus!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tän sunkin kommentin voisin itekin allekirjottaa :/ mullakin on käyny noin että läheinen ystävä on aikoinaan muuttanu pois ja sitten sitä vaan kasvetaan erilleen, mikä jättää kyllä melkoisen tyhjiön. Määki todellakin oon kiitollinen mun kavereista, mutta siinä vaiheessa ku nään ihmisiä lähinnä vaan ryyppäämisen merkeissä ja mulla on asioita, joita en osaa kertoa kellekään, niin sillon musta tuntuu että jotain tavallaan vielä puuttuu. Kateeksi käy, kun jotkut hehkuttaa ystäviensä ihanuutta vaikka blogeissaa ja itestä se tuntuu jotenkin tosi oudolta ajatukselta. Ehkä joskus toivottavasti! Kiitti sullekin, kun jaoit oman kokemukses. Vaikka tämmönen tilanne tavallaan kurjaa onkin, niin hienoa päästä vaihtamaan ajatuksia aiheesta.

      Delete
  8. Aaaaaa mää tiiän tuon tunteen myös. Mulla käy vaan niin että ajaudun ryyppäämään vaikka yksin että sais vaan sen ahistuksen loitommalle ja sit seuraavana päivänä ahistaa monta kertaa enemmä. Mun kaikki parhaimmat kaverit on muuttanu pois oulusta ja jotenki tuntuu että tässä iässä ei enää ees osaa luoda niitä uusia kontakteja tai syvällisempiä ystävyyssuhteita koska kaikki on löytäny ne parhaat kaverit jo teini-iässä :( Mut hei arvaa mitä, me asutaa melkee naapureina ja mää nökötän 80% ajasta yksin kotona nii mennää vaikka kahville tai jotaki sit ku tuntuu yksinäiseltä :--) <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo kaikenlaisia pakokeinoja täälläki on yritetty, sillon ku tuntuu että maailma kaatuu niskaan. Nykyään tuota ei onneks tapahdu niin usein, kun ei kovin usein tarvi olla yksin kotonakaan. Mutta kyllä mua pelottaa se että yhestäkin yksin vietetystä illasta voi tulla niin järkyttävä olo. Ei sitä ees tajua tämmösenä hetkenä ku kaikki tuntuu olevan ihan hyvin että kuin pahaksi voi mennä. Mutta joo, ymmärrän kyllä täysin noi jutut mistä kirjotit. Miks sen pitää olla aikuisena näin vaikeeta? Varsinki ku mulla ei oo yleensä ees rahaa lähtee kenenkää kans kahville ja kahviloissa muutenki tulee jotenki teennäinen olo. Jos mää tuun vaan kattoo sun kissoja joku päviä ja keitetää sielä kahvit tms.?

      Delete
  9. Varmasti Sarkku kaikilla on tuommosia fiiliksiä joskus! Itellä tulee melkeen aina uusien tuttavuuksien kanssa just tommonen tunne, että ei ne oikeesti halua olla mun kavereita tai tutustua muhun... Vaikka usein se varmasti on ihan turha luulo, mutta kait se juontaa juurensa ku oli nuori eikä ollu just semmosia parhaimpia tyttökavereita! :( Mut hei, lähetäänhän käymää joku päivä siellä kahvilla. ;) <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oon ehkä varmaan sullekin vähän kateellinen, kun sulla on selkeesti semmosia läheisiä ystäviä, joitten kanssa järkkäätte illanistujaisia tms. ja jaksatte vielä ottaa yhteiskuvia ja kaikkee semmosta :'D mulle tommonen kaikki tuntuu nykyään hirveen vieraalta. Jotenki tuntuu et ois jonku kuplan sisällä ja se pittää muut ihmiset tarpeeks kaukana ettei ne pääse liian lähelle.. Hankala alkaa opettelee siihen että päästäis ihmisiä lähemmäs, kun siitä ei oo mitään takeita että ne ihmiset ois siinä enää vaikka kuukauden päästä ku aina tapahtuu jotain tai vaan yksinkertasesti kiinnostus loppuu :/

      Delete
  10. Ihana ku uskalsit julkaista tän pois sieltä luonnoksista. :3 Moni varmasti voi samaistua tähän. Itekki tuun paremmin toimeen poikien kanssa, ku tyttöjen. Tytöt on jotenki usein niin "high maintenance"... Oon myös huomannu, että semmoset ihan tyttötyttömäiset tytöt ei oo mun kaverimakuun, pitää olla vähän äijä, että on hauskaa. :D Oon onnekas, kun mulla on muutama ihana ystävä, jolle voi aina soittaa ja johon voi aina luottaa. Tiedän silti ton yksinäisyyden tunteen, nimenomaan yksinäisyysmytyn. Se iskee usein ja kovaa ja tuntuu, ettei mikään auta ja on ihan yksin väenpaljoudessa. Ennen kuin muutin Ouluun niin olin todella yksinäinen ja multa tuntui puuttuvan jotain. Nyt kun oon löytänyt ihania ihmisiä rinnalleni, niin yksinäisyysmytty on kuitenkin pienentynyt, tai se ei purista rintaa enää niin usein ja paljon. :) Silti se vieläkin kummittelee mielen perukoilla, usein juuri viikonloppuisin kun muut tuntuvat pitävän hauskaa ystäviensä kanssa. Vikaa on kyllä mussakin, koska oon niin huono pitämään yhteyttä ystäviini. Jotenkin se kai kuuluu luonteeseeni. :D

    Nyt kadotin tän kommentin pointin haha... No mutta, toivottavasti sunkin mytty pienentyy vielä. Musta ois ihanaa ainaki tavata sut joku perjantai-ilta vaikka kahvittelun merkeissä! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli kyllä ihanaa lukea tää sun kommentti ja ois kyllö joskus huippua hengaillakin, kun meillä selkeesti klikkas heti sillon ku nähtiin, mikä on usein aika harvinaista :'D <3 sitten ku kaks tämmöstä surkiaa yhteydenpitäjää sais järjestettyä jonku tapaamisajan.. Ehkä vaan sovitaan että katotaan yhessä Emmerdalea joku kerta? XDD

      Ps. Tultas varmaan oikeesti kyllä toimeen, ku kerran jätkäporukassa yks kaveri sano mulle että "ainiin, unohin että sää oot tyttö, mää jotenki ajattelin että sääki oot äijä" :---D ehkä se on tää ku yleensä heittelee semmosta vähä sarkastista läppää ni mun kokemuksen mukaan tytöt ottaa semmosen vähä helpommin itteensä eikä tajua että se oli tarkotettu vitsiksi eikä loukkaukseksi......

      Delete
    2. Haha nyt vasta muistin lukea tän viestin ää! Niinpäää, ei se auta ku lyödä lukkoon joku päivä! Emmerdalen kattominen ois yhessä varmasti kivvaa. :3 Kukaan ei ikinä suostu kattoon sitä mun kanssa. :--D

      Delete
    3. Tää on nyt sitte sovittu!!! :D

      Delete
  11. Mää luin tän sun tekstin eilen ja jäin itekkin miettimään tätä asiaa. Mulla vielä vuosi pari sitten oli se tilanne, että ahisti aina ihan hirveenä olla muiden tyttöjen kanssa kun taas poikien kanssa juttu lähti luistamaan paljon paremmin. Nyt mulla on muutamia todella läheisiä ystäviä ja yksi, joka on pienestä pitäen ollu mun elämässä joka on semmonen tukipilari että sen luokse voi aina juosta turvaan ja tietää että se on aina mun puolella. Ja vaikka ei ollakaan päivittäin, tai edes viikottain yhteydessä ja vaikka meijän välillä on tapahtunu vaikka mitä, niin välit pysyy, koska ollaan oltu niin pitkään parhaita kavereita että ilman toista ei vois vaan enää olla. Ja musta on ihanaa tietää, että mä oon sille myös yhtä tärkeä ihminen ku se on mulle. Ja siinä onkin ehkä mun kommentin pointti, "To have a friend, Be a friend" :-) Jotenkin se oivallus, että ei voi enää tässä iässä jäädä odottelemaan että niitä ystäviä juoksee luokse ja että ne on tässä elämässä vaan ittee varten olemassa, on auttanu mua olemaan myös parempi ja huomaavampi kaveri muita kohtaan. Jotenkin osaan nykyään nauttia enemmän siitäkin, että joku kaveri tulee avautumaan mulle asioista, joista se ei muille kertois, koska oon osannu osoittaa sen, että mua kiinnostaa myös sen asiat ja muhun voi luottaa. Oon saanu parin viimesen vuoden aikana muutaman todella läheisen uuden ystävän, joiden seurassa kummatkin osapuolet voi olla täysin oma ittensä eikä omia angstejakaan tartte kummankaan piilotella. Mutta joo, en nyt tiiä auttaako tää sua yhtään, mutta halusin vaan tuoda ehkä toisenlaisen näkökulman tähän ystävyyssuhteiden muodostamiseen, joka mua itseäni on auttanut :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo on mullaki ollu semmonen ystävä, jonka kanssa ollaan tunnettu ihan penskasta asti, mutta meille taas kävi niin että toisen pois muuttamisen jälkeen on vaan kasvettu erillemme. Onhan se aina ihana nähä toista vaikka nähdäänki vaan 1-2 kertaa vuodessa, mutta ei meillä enää oo semmosia niin läheisiä välejä kun nykyään kiinnostuksen kohteet ja elämäntilanteet on niin erit.

      Voin kuvitella että on olemassa semmosia ihmisiä, jotka just ajattelee että kaveri on olemassa vaan sitä varten että niille voi avvautua omista ongelmistaan. Voin kuitenkin aika varmasti sanoa että mun tilanne ei oo tällänen. En todellakaan oota että kukaan tulis mua kotoakaan hakemaan ja uskallan jopa väittää että mua kiinnostaa muiden asiat aina välillä vähän liikaakin, joten siitäkään ei pitäis olla kyse. Kiitos näkökulmastas ja koitin kyllä pohtia oisko tästä apua myös mun tilanteeseen :) tai en mää sillain ees koe tarvitsevani mitään apua - niinku joku aiemmin kommentoikin, niin se on usein tuurista kiinni sattuuko kohtaamaan semmosia ihmisiä, kenen kanssa klikkaa kunnolla ja syntyy läheinen ystävyyssuhde.

      Delete
  12. Haha, mua on koko syksyn vaivannut kauhea fiilis siitä, että oon oikeasti melko yksinäinen ja voi olla, että en tule enää koskaan saamaan oikeita naispuolisia ystäviä, vaan kaikki mun kaveruussuhteet jäävät hyvin pinnallisiksi ja sitten kuolevat pois. Kommentoin siihen sun aiempaankin yksinäisyyttä käsittelevään postaukseen, ettei paljon muuta seuraa ole kuin vanhemmat, sisar ja poikaystävä sekä yksi ulkopuolinen kaveri. Loput alle viisi ystävää asuvat muualla eikä heille voi minkään watsappin välityksellä juuri syvällisiä kuulumisia kertoa. Aloitin syksyllä uuden koulun, mutta eipä sieltäkään kavereita saanut, paitsi facebookkiin... jee. Töissä puolestaan keski-ikä huitelee suunnilleen 50 vuoden molemmin puolin, että eipä sieltäkään oikein sydänystäviä taida löytää :') Ehkä mäkin sitten oon vaan nirso enkä osaa ite "kaupata" ystävyyttäni tarpeeksi. Mutta sellaisten ihmisten kanssa on todella vaikea pitää kaveruutta yllä, joiden kanssa tuntee tuhlaavansa aikaansa, siis ettei ole mitään yhteistä eikä olla muutenkaan ihan samalla aaltopituudella. Sitten kun kerrankin kohdalle osuu tyyppi, josta oikeasti on kaverillisesti kiinnostunut, niin se tyyppi ei haluakaan olla just sun kaveri! :D Ärsyttävää. Väkisinkin tulee olo, että on jotenkin viallinen, kun ei kelpaa ystäväksi eikä kukaan halua tutustua tai päästä lähelle. Vai onko vika sitten vaan omassa itsessään, kun ei päästä ketään lähelle ja välillä tuntuu, ettei haluaiskaan tutustua uusiin ihmisiin, en tiiä. Toivon vaan, että jonain päivänä vielä löytäisin oikeasti _ystävän_. Onneksi mulla kuitenkin on sisko, jonka kanssa olen todella läheinen. Tän kaverittomuuden myötä tulee vaan jotenkin enemmän varautuneemmaksi ihmisten kanssa ja heti kun tulee joku potentiaalinen kaveriehdokas vastaan, niin menee aivan hermoraunioksi ja yrittää liikaa ja ja on muutenkin ihan säälittävä :'D voi hele mitä hommaa, ei voi muuta sanoa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tiiäkkö, mulla ihan kurkkua kuristi, kun luin tän sun kommentin. Tästä oikeesti huomaa että susta tuntuu pahalta toi tilanne :/ hitsi ku tähän ois joku keino, millä auttaa saman tyyppisessä tilanteessa olevia ihmisiä.. Nää ihmissuhdekemiatkin on niin mystisiä, että yleensä just siitäkään et oo apua jos joku tuntematon tulee tarjoamaan ystävyyttään (vaikka tarkotus on varmasti hyvä), vaan semmonen saattaa ennemminkin ahistaa. Toisille tuntuu olevan harvemmassa niitä saman henkisiä ihmisiä, joitten kanssa klikkais oikeesti. Just niinku kirjoititki, niin voi tuntua ajan haaskaamiselta koittaa pakolla pitää ystävyyttä yllä ihmisten kanssa, joitten kanssa ei oo mitään yhteistä. Joillekin. Nää asiat vaan ehkä on helpompia ku toisille :/ toivottavasti sullekin joskus jostain löytyy sellanen ystävä, jota kaipaat elämääs. Tervetuloa avvautumaan meikäläisen kommenttiboksiin, jos tuntuu että tahot vielä vaihtaa ajatuksia asiasta! Itestä ainaki tuntuu et on hyvä päästä välillä ees kirjottamaan asiasta niin saa ajatuksia selkeemmäksi.

      Delete
    2. Ei mulla sinänsä mitään hätää ole, olen tosi onnellinen ja tyytyväinen elämääni, mutta vaan tää yks asia risoo välillä! :-) Ehkä vielä tuunkin taas avautumaan, hehe.

      Delete
  13. Samaistun, mutta toisella tapaa ku muut. Yritin tutustua ja olla sun kaveri, mutta oli niin jäinen vastaanotto, että teit itse sen tutustumisen mahdottomaksi..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oisko mittään laittaa tämmönen kommentti nimellä, niin voisin koittaa selvittää mistä on kyse ja vaikka parantaa tapani jos oon tehny jotain väärin? Voin kuvitella että jos tässä on ollu kyse jostain uuden ihmisen tapaamisesta, niin oon voinu yksinkertasesti vaikuttaa jäiseltä koska oon suht ujo tollasissa tilanteissa. Silloin voin hyvinkin tehdä tutustumisen mahdottomaksi. Lisäksi haluan korostaa myös sitä, että kaikkien kaveri ei tarvi olla. Tarkoitan tällä sitä, että kaikkien kanssa pitää kyllä yrittää tulla toimeen, mutta valitettavasti kaikkien kanssa ei kuitenkaan klikkaa niin että mitään ystävyyssuhteita syntyisi. Kirjoitinkin tuossa tekstissäni että voi hyvinkin olla, että oon myös aika nirso ja varovainen ihmisten suhteen, joita päästän lähelleni. Pahoittelen, jos oon aiheuttanu sulle pahaa mieltä tms. !

      Delete
  14. Pakko sanoa, että olet itse aika kylmä ja välinpitämätön kommunikoimaan - tai ehken täytä laatustandardejasi. Olen yrittänyt useamman kerran jutella sinulle, joko et ole vastannut tai kuitannut keskustelun jollain ":--DD" -hymiöllä.

    Tuskin kaikki vika on sinussa, mutta itse ainakin olen oppinut, että joskus näissä asioissa täytyy myös katsoa peiliin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin siis oot jutellu mulle jossai netissä tms.? Jep, sehän kertoo paljon.. Ehkä mulla on ollu kiire tai ei oo ollu mitään sanottavaa asiaan? Nauruhymiöhän on helppo netissä kuitata kylmäksi ja välinpitämättömäksi.. Ois ehkä tämänkin tapauksen kannalta helpompi katsoa peiliin, kun kirjoittaisit kommenttisi omalla nimelläsi, niin tietäisin oikeesti missä on vika.

      Muutenkin en tiiä ymmärsitkö tätä tekstiä ees oikein? Ehkä mun kirjoitustaidossa on vika, mutta mulla ei oikeesti oo mitään tarvetta olla kaikkien kaveri. Mulle riittäis ihan hyvin että mun vanhat läheiset ystävät ei ois muuttanu pois tai että mulla ois ees yks semmonen ystävä, jolle osaisin oikeasti kertoa kaiken.

      Mutta harmi jos oot musta tuommosen kylmän ja välinpitämättömän kuvan saanu =( ehkä parempi näin, kerta sulla on tarve tulla kertomaan tästä anonyyminä, etkä voi sanoa tämmöstä asiaa omalla nimelläsi..

      Delete
  15. Toivoisin itsekin kovasti, että pääsisin tutustumaan enemmän oululaisiin kaikkien "pakollisten tapahtumien" ulkopuolella ja olla vaan. Ei se ole ollut helppoa ja tasan kolmea ihmistä olen tainnut nähdäkkin ihan sen verran, että kaupungilla hengailtu vuoden sisällä. Sinä olit muuten yksi niistä, joten kiitos sulle et lähdit mun kanssa puistoon kuvailemaan ja juttelemaan, niin en tuntenut itseäni niin ulkopuoliseksi! :) Pitäisi kyllä lähempänä asua keskustaa ja kaikkia ihmisiä, niin olisi helpommin kaikkeen ja kaikkiin yhteyksissä. Tosin ei se ole ollenkaan ainut syy tälle asialle, mutta jospa asia muuttuisi jollakin tavalla tulevaisuudessa! Ja arvostan, että pistit tällaista tekstiä ilmoille kun en yhtään tiennyt tästä ja samaistuin.
    xoxo Mella

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ei, voin vain kuvitella kuinka hankalaa on löytää ystäviä uudesta kaupungista, kun ei ole edes mitään koulu- tai työyhteisöä, jossa pakostakin tutustuisi! Oikeesti ihana kuulla että oon omalla toiminnallani voinu ees vähän auttaa tota sun tilannetta. Toivottavasti löydät jossain vaiheessa jonku työpaikan, missä ois kivaa porukkaa tai sitten jotain muuta kautta löydät Oulusta uusia ystäviä! Kannatti kyllä jo yhenki tämmösen kommentin takia kirjottaa tämmönen postaus :)

      Delete
  16. niin ihana postaus, että oli aivan pakko tulla kommentoimaan, vaikka onkin jo hieman vanhempi. löysin sun blogin sattumalta kun etsin vagabondien kuvia. ajattelin, että kiva tyyliblogi, ja selailin lisää, ja sitten törmäsinkin näin ihanaan postaukseen.

    on ihan mielettömän tärkeää saada lukea, että muillakin on näitä fiiliksiä välillä. ihan tavallisilla, kivanoloisilla ihmisillä. kärsin yksinäisyydestä ja erinäisistä omaan vaikeaan elämänhistoriaan liittyvistä syistä johtuen mun on välillä todella vaikeaa päästää ihmisiä lähelle. olen suorapuheinen enkä kovin "naissosiaalinen", mikä ei ainakaan auta. erittäin tuttua on myös tuo, että tutustuu uusiin, ihaniin tyyppeihin, mutta se ei sitten syvene ystävyydeksi. no, harjoitusta, harjoitusta, harjoitusta! en ole lukenut uudempia postauksiasi, joten voi olla, että tämä ei ole enää edes ajankohtaista. mutta asiat kyllä järjestyvät, vaikutat ihanalta tyypiltä.

    kiitos tästä postauksesta, törmäsin tähän oikeasti sellaiseen rakoon, kun ahdistus asian kanssa oli kova, ja tämän lukeminen toi rohkaisua siitä, että en mä nyt voi olla täyspaska tyyppi, kun kerta joku muukin, kivan ja tavallisen oloinen ihminen kelailee näitä juttuja.

    ihanaa syksyä, jään lukemaan blogiasi! :)

    -mila

    ReplyDelete
    Replies
    1. <3 ! Tiiäkkö, en jotenkin ees muistanu mitä kaikkee olin kirjottanu tähän postaukseen ja nyt tuli itelläki luettua uudestaan. Tuli oikeesti hyvä fiilis ku oot tavallaan nähny tekstin läpi ja selkeesti tiiät mitä tarkotan. Ei sillä et ois kivaa et muutkin painii tämmösen asian kanssa, mut et joku ymmärtää. Musta on maailman siisteintä jos oon voinu kirjottaa jotain, mikä on tavallaan ollu avuks jollekin.

      Ehkä oon tän päivityksen jälkeen onnistunu hankkimaan lisää kavereita, mutta en mää vieläkään osaa oikein luottaa kehenkään täysin ja keskustelut on monesti tosi pinnallisia. Viime aikoina on taas ollu aika hankalaa ja oon vähän taas miettiny tätä asiaa, vaikkakin onhan tähän jo niin tottunu. Mietin jopa että pitäskö se käyä ihan ammattilaiselle juttelemassa, mut toisaalta se sama ongelma tulee vastaan että en mää oikeesti haluakaan puhua, koska en pysty luottamaan. Fail. Mut kyllä me pärjätään itekin, eiks niin! Niin mää aina tsemppaan itteeni et ku tähänki asti on ite selvittäny kaiken paskan oman pään sisällä ni eiköhä se onnistu jatkossaki :'D

      Kiitos sulle kommentista ja hyvää syksyä sinnekin! Toivottavasti sulla siellä hankala vaihe alkaa pian helpottaa! Ja jos joskus tuntuu et haluut vaihtaa ajatuksia vielä asiasta ni saa ehottomasti tulla jättää tänne kommenttia.

      Delete