Sunday, December 08, 2013

P: Leaving is hard but necessary

Olipa vaikeeta saada tuo otsikko kirjoitettua. Täällä sitä ollaan nyt viimeistä kertaa ja siitä toisiks viimeisestäkin on kulunut ihan liian kauan aikaa. Eli Pepa täällä hei ja moi, jos vielä mut muistatte! Mun bloggailu kuoli tossa jokin aika sitten ja tänään sain vihdoin koodattua uuden blogin kasaan.

Uusi blogi löytyy täältä: Story of My Life

Me ollaan Sarkun kans kirjotettu tätä nyt yli viis vuotta, mitä ihmettä! Vaikka en oo tänne pitkään aikaan postaillu, niin blogi on silti pysynyt mielessä. Päätin kuitenkin, että tänne on parempi antaa tilaa Sarkun hienoille kuville ja mun on turha sekottaa tätä sillisalaattia enempää.



















Joulukuu 2009.











































Heinäkuu 2010.





Maaliskuu 2010.




UV 2009-2010.


















Heinäkuu 2009.




Elokuu 2012.

Sarkku käski sanoa että hänen osaltaan blogi jatkuu, kun hovikuvaaja saapuu Koreasta, eli pysykää langoilla :)

"Moikkamoi, liityin nyt sitten kolmanneksi kirjoittamaan tätä blogia, toivottavasti jaksan olla ahkera lukuisten juttuideoitteni työstämisessä! Elikkäs olen Paula, Pepaksi yleensä sanotaan, 19 vuotta. --- Asun vaaleanpunaisessa omakotitalossa 2 kaverin ja 6 kotieläimen kanssa, mutta usein nurkista pyörimästä löytyy niin poikaystävät kuin kaveritkin. --- Harrastuksiini ja kiinnostuksen kohteisiini kuuluu musiikki (soitan kitaraa, teen biisejä ja myös kuuntelen musiikkia aivan liikaa tai ainakin liian intohimoisesti), valokuvaus, jääkiekko, matkustelu, bileet, kaverit, kirjoittaminen, elokuvissa ravaaminen ja shoppailu."


Tommosta tuli kirjoitettua ekassa postauksessa 2.9.2008, oi voi :')

Ja tässä nyt sitten tää sekava viimeinen postaus. Hirvee ikävä tulee, varsinkin kun kaivelin just noita vanhoja blogikuvia arkistoista. Mutta nää on hyvästit ja ihanaa jos joku lukija eksyy tonne mun uuteenkin blogiin, jos ei niin nauttikaa Sarkun tuotoksista :) Kiitos kaikille ihanille lukijoille, ootte parhaita!

Monday, October 14, 2013

S: you'll never win the war you started

Pöh, mun piti muka oottaa et postaan ku mun yks paketti tulee postissa, vaan eipä sitä näy -.- Toivottavasti tulee sentään ennen reissua.

Toinen paketti mikä sen sijaan saapui tuli StrawberryNETistä:






















Inhoan _syvästi sitä, mitä lentokoneella matkustaminen tekee iholle. Kuivuus on kirjaimellisesti käsin kosketeltavaa.. Luin Saara Sarvaksen blogista, että tämä Jane Iredalen POMMISST -kosteussuihke saattaisi olla pelastus tuohon ongelmaan. No nytpä se tulee sitten testattua 30h matkustuksessa.. Ainakin meikin alla tuo toimii hyvin, mutta katotaan nyt sitten että kuinka hyvin se kosteuttaa, jos sitä suihkii naamaan meikin päälle :3


Ennen ku lähen kattelee Korean syksyä, aattelin myös päivittää vähän syksykuvia mun valokuvvaussivulle facebookkiin. Yks sunnuntai päätin heti aamusta lähteä Ainolan puistoon kameran kanssa, ku tajusin että mulla on kaikki kliseiset luontokuvat ottamatta tältä syksyltä. Pitää nimittäin muistaa ympäri vuoden ottaa kuvia kalenteria varten, jonka mun sukulaiset saa jo perinteeksi muodostuneena joululahjana :'D


Klikkailkaapa tuonne jos haluette katella tarkemmin, ettekä oo vielä tykänny sivusta fb:ssä!



Instagram-juttuja ei oo tullu spämmäiltyä vähhään aikaan ni pistetäämpä nyt niitä vaihteeksi:


-Täsä ekasa erittäin coolissa yöpaita/peilikuvasa meikän tukka näyttää hyvältä ja tännään pittäis buustailla sitä taas että se ois reissusa hyvä. Koska Korealaisessa muotilehdessä oli ollu vaaleenpunanen tukka, niin se on nyt kuulemma hyväksyttävää....

-Pirkan Caffe Latte -jäätelö on best. Vielä ku se ois laktoositonta..


 

-Meikästä on parasta ikinä et mulla on nyt Klaani-kirja! Nyt saan vihdoin tietää mitä viidennen kauden jälkeen tapahtuu. On tässä ollu hommaa ku koittaa säästellä lukemista reissua varten..

-On itsestäänselvyys että syksyllä lehet on niin hienon värisiä että pakko kuvata 8)




-Ja mitä ois meikän postaus ilman kukkakuvia HÄH? Kaupungin kukkaistutukset edustaa ekassa kuvassa ja toisesa kukkapuska, joka oli pöydäsä yksissä kihlajaisissa, joissa kävin lauantaina :3

Jeppisjee, koittais vielä postata pari juttua ennen reissua ja olla puhumatta pelkästä reissusta. Kämppäpostauksen perään huhuiltiin, mutta meikältä puuttuu tällä hetkellä täysin taito pistää tavaroita paikoilleen eli täälä on pieni kaaos. Vaan eihän sitä koskaan tiiä vaikka yllättäsin ittenikin siivoomalla ennen REISSUA. Eiku...

Saturday, September 28, 2013

S: three points where two lines meet

 Oho, asukuvia !! Ö___Ö






 Oho, muitakin kuvia ! Elikkä siis uusiavanhoja rättejä, jee !

Olen pärjännyt erittäin hyvin tavoitteessani olla ostamatta vaatteita ennen Korean reissua. Noh, pärjäsin hyvin ennen tätä viikkoa .... Tuo Triangle-paita on tilattu Ebaystä jo jotain 2kk sitten, mutta tällä viikolla lipsahti ja tilasin h&m:ltä vähän juttuja :c Ostoskoriin läsähti noi tekonahkapöksyt (myös asussa no. 2) sekä tekonahkashortsit.

Olin ihan varma että vaatekaapissa on molemmille sopiva aukko. Oikeestihan mun vaatekaapissa ei ole yhtään minkään vaatteen kokosta aukkoa, vaan se tursuaa yli ........ Noh, koin kuitenkin tarvitsevani molemmat, varsinki ku täytyy nyt vihdoin myöntää että takonahkashortsit, jotka ostin talvella on vaan yksinkertasesti liian pienet.

Nämä on mulle uusia, mutta muitten vanhoja ja mulle täysin ilmaisia ! Sain äitin vanhoja vaatteita ison läjän ja isoäitiltä taas vaihteeksi pari nahkavyötä :3

Kuvahan on täysin kelvoton sen osalta jos vaatteista haluis saaha jottain selvää, mutta pistänki nyt haasteeksi itelleni yhistää noita joihin asuihin ja sitten laittaa kuvia niistä. Kukkahame näkyykin jo tän postauksen ekassa asussa.

 

Tämäki juttu tuli Ebaystä jo aikaa sitten, mutta nyt sain vasta kuvattua. iPad mini tuli kyllä Expertiltä, mutta kotelo saapui yllätys,yllätys, Hong Kongista.  Mukana tuli myös kynä, mutta se oli nähtävästi kuvaushetkellä repun pohjalla.

Joskus joutuu hienoihin tilanteisiin kun kaikki laukun sisällä olevat tavarat on vaaleenpunasia. Varsinkin silloin kun tukka on myös vähän pinkkiin vivahtava.... Istuin luokassa kahvitauolla niinku minding my own business ni opettaja heitti että tykkään vissii vaaleenpunaselta - se on kirjaimellisesti lähellä sydäntä ku tukka roikkuu lähellä sydäntä HEHE. Lisäsi vielä että taitaa olla joku prinsessasyndrooma ...................... SEPÄ SE.

Thursday, September 26, 2013

S: SV Photography facebookissa

Jep - samat vanahat selitykset - mää en oo kuollu jne !

Elämä on ollu vaan iha helekkarin kiireistä, mutta kivvaa on ollu silti ! Meillä mm. kävi koulussa japanilaisia vieraita, joitten kanssa vietin tosi paljon aikaa ja oli ihan super kivaa. Ne itki ku niitten piti lähtee pois ja mää itkin ku ne itki :'c Nyt ois sitte suunnitteilla reissua sinne suuntaan joko luokan kanssa ens syksynä tai sitten ihan vaihtoon kevääksi 2015. Kattoo nyt miten tää elämä pyörittää !

Reissaamisesta puheen ollen - otin mamalta rahhaa lainaan ja alle kuukauden päästä oonki sitte jo Etelä-Koreassa ! Meinasin kirjottaa että "viuh vaan!", mutta matka ei tosiaan oo viuh ku köyhä joutuu matkustamaan n. 30 tuntia ja käymään matkan varrella sekä Heathrow'n ja Hong Kongin lentokentillä :') (Oonko koskaan kertonu kuinka epä-rakastan Heathrow'n kenttää...............)

JÄNNIÄ AIKOJA.

Jotta tää ei jäis vaan tekstipostaukseksi niin mennäänpä nyt oikeesti asiaan:




Sielläpä ois kuulkaa ny facebookissa semmonen sivu mistä voi tykätä jos haluaa seurailla meikän kuvvaussettien tuloksia ! Nyt siellä on vasta vähän vanhoja kuvia ja muutamia uusia tuosta Tupsusta (jonka kuvan näette tuossa ylempänä), mutta tulevaisuudessa pyrin lätkimään sinne enempikin materiaalia.

Päädyin tämmöseen ratkaisuun, sillä en taho alakaa mainostaa tätä blogia minään mun virallisena kuva-kansiona, vaan haluan että tänne jää edelleen tilaa henkilökohtasemmillekin jutuille. Osittain tästäkin syystä mulla on jääny kuvaamatta, kun en oo tienny että mihin mää oikeesti haluan niitä kuvia laittaa. Jotenki ajatuskin on ahistanu, joten blogikin on siinä samassa jääny kun kuvaaminen on ollu pakkopullaa.

Asiaan on tultava muutos. En lupaa että jeejee nyt tää tahti tästä kiihtyy, mutta lupaan, että lähen Koreaan ettimään mun kadonnutta inspiraatiota - enkä muuten tuu takas jos sitä ei ala löytymään !!

Tuesday, August 27, 2013

S: I feel like I'm dreaming again


Syksy tullee !

Mielenkiintoisia aikoja, entinen elämä tuntuu jäävän taakse ja yks jännittävä matka ois edessä. Asiasta enemmän sitten ku oon ite sisäistäny asian ensin.

Oon uusinu kämppää tässä melko mielissäni ja pistän kuvia sitte kans, kunhan oon saanu viimesetkin tavarat järjesteltyä paikoilleen.

Tämä viikko lomaa ja sitte koulu. Jotenki hirvittää, että mitä jos se onki tosi vaikeeta nyt toisena vuonna. Ekan kuukauden lukujärjestys näyttää siltä että on 8-16 koulua joka päivä, joten ei oo ihme että vähän pelottaa.

Jotta tää postaus ois vielä enemmän sekava, niin seuraavaksi luvassa Instagram-osio:

 Kaikki varmaan tietää että Oulun kaupungin keskusta on tällä hetkellä täynnä ruusuja. Käytiin äitin kans pällistelemässä noita sunnuntaina ja syötiin myös jätskit. Tulin siihen tulokseen että iso pallo on ehkä liian iso 8( Mutta minttusuklaa on silti hyvvää !


 Mintusta puheen ollen, kaverini Mintun perheessä on uusi karvainen kaveri nimeltä Peppi ! Ihana hauva, vaikka saattoki pissata mun valkoselle matolle .... Käytiin kuvaa tuota ja meikä täsä samalla just käsitteleeki niitä kuvia :3


 Koululla oli selkeesti joku juoni Applen kanssa, kun meille annettiin ipadit kesäksi lainaan - piti nimittäin pistää säästöt likoon ja käyä hakemassa tommonen omaksi.  KACHING!! :c

Tuo mini on kyllä kätevä ku kulkee helposti mukana, sillä mun puhelimella ei paljo surffailla ko se on semmonen että voi soittaa ja tekstata ja hätätilanteessa kattoa facebookin. Oon hoitanu hulluna työhommia tuon padin avulla, vaikka mun veli kokoajan haukkuuki mun pädiä :'D


Ja aina kannattaa valittaa ... Ainaki jos on syytä siis. Sain tuliaiseksi semmosen poksutikkarin, mutta se poksujauhe oli sulanu semmoseksi yheksi isoksi köntiksi :c Laitettiin palautetta eikä ootettu ees mitää vastineeks, mut sain sitte läjän karkkia ^_____________^


Viimeisiä Ebay-ostoksia odotellessa - sitte alkaa semmonen säästökuuri että katotaan ostanko ees ruokaa :'D

Tuesday, August 20, 2013

S: do you know that panic I know?

Tänään mulla on vähän surullinen päivä. Vein yhen tärkeän ihmisen lentokentälle ja nähään vasta neljän kuukauden päästä. Mää joudun taas kaivamaan sarkku 2.0:n jostain ja pärjäämään, koska pakkohan se on.

Instagram-spämmiä, olkaa hyvät:




Kissat. Niitä tulee ikävä kun harjottelu loppuu tällä viikolla.
Tein Rise Against -kassin lahjaksi. Noitten maalaaminen on mulle iha super rentouttavaa puuhaa.




Ois ehkä pitäny kuvata enemmänkin kukkia ja luontoa tälle kesälle.
Mutta minkäs teit ku kamera oli kaiken parhaan ajan huollossa, ärrr !



Ite kerätyt vadelmat rahkassa ja parhaassa kesädrinkissä, parasta.
Wingsejä on tullu syötyä kesällä myös paljon ..










Viimesenä System of a Down -ispiskengät, jotka maalasin pikkuveljelle SOADin keikkaa varten. 
 Katottiin samalla myös Hopeanuolta ja oli kivvaa.



Nyt tarvin Ellietä taas aika paljon. Näin ne kesät vaan aina loppuu.

Saturday, August 17, 2013

S: if time was still we'd have no fear



Siinä ois pari asua ja todiste että mun tukka on taas vaaleenpunanen :') Kysyin äitiltä että "pitäskö tehä mitä tälle tukalle?" vastaus: "Eikö se oo ollu nyt ihan kiva!" "Öö, niin vaaleenpunanen...?" joten ton keskustelun seurauksena pistin lissää väriä päähän :'D

Kävin tällä viikolla kuvailee yhelle bändille promokuvia, mutta siitä varmaan lissää sitte ku niitä kuvia saa julkasta :3 Mielellään laitan tänne myös linkkiä saman bändin musiikkivideoon, johon olin tekemässä tukka- ja meikkihommia !

Vähä jääny roikkumaan harjottelutunnit ja toivon että saan ens viikolla loppuun ton työharjottelun. Olis nimittäin erittäin siistiä käyttää viimenen viikko ennen koulun alkua esim. mahdollisimman moneen kuvaussettiin ! Ens viikolla ehkä on jo yks pin-up juttu tiedossa ja seuraavalle viikolle yks malli kans, mutta lissää pittää alakaa metästämään. Nyt ois kuitenkin vuorossa ikkunoiden pesu, jee .....

Sunday, August 11, 2013

S: some clichés



Alkaa olla vähän niinku joka kesäisenä perinteenä käydä kuvailemassa Ainolan puistossa ruusuja. En tiiä löytyykö enää pahempia kliseitä, mutta ei sille mittään voi ku noi ruusut on vaan yksinkertasesti kauniita.

Työharjottelu vetelee viimesiään ja ootan innolla että on enempi vapaa-aikaa ja energiaa tehä muutamia kuvaussettejä. Ois kiva kuvata kaikkia ostoksia jne. mutta valitettavasti mun ostokset rajottuu lähinnä tarjouksessa olevaan ruokaan. Yks paita olis vielä tulossa Ebaystä, mutta muuten aijon kyllä pysyä poissa sekä Ebaystä sekä kaupoista.

Oon tässä katellu vaan Klaanin viimestä kautta, joten pää on aika tyhjä muuten eikä näköjään mittään tekstiä irtoa.. Eli antaapa olla tältä erää :')

Monday, August 05, 2013

S: My baby is back !

Mun kamera on kotona < 3 On ollu itseasiassa viikon ja kolme päivää, mutta eihän mulla oo taas näköjään ollu aikaa tehä mittään muuta ku töitä. Viimeset kaks viikkoa vääntäny ja kääntäny asioita vaikka kui, mutta nyt onneks alakaa taas tahti kevenee.


Tässäpä ois nyt sitte niistä edellisen postauksen Ebay-ostoksista koostettuja asuja:

Vihiriä mekko on ostettu joskus vuonna X Thaimaasta, laukkuna oli isin vanha kiikarikotelo ja niittirintsikat tuli tosiaan Ebaystä. Kengät on myös suht uuet - Haloselta parilla kympillä :3



Taas vanahoja vaatteita - petrolin sävynen paitamekkoasia on ostettu ehkä 2007 Vilasta, hattu 2009 Tokiosta ja Ellie Goulding -kangaskassi on sentään uus ja ite tehty.


Ja viimesenä pitkä trikoohame Ebaystä (n.6€), keltanen vyö mulla on ollu varmaan jostain ekaluokasta asti ja paita on Gina Tricotn alesta n. 5€:llä.

Niih, pittäisköhä tää blogi herättää oikeesti henkiin? Tietenki pikkuse tässä hidastaa se, kun ens kuussa mulla ei enää oo kämppistä eikä työpaikkaakaan löydy, joten oon pikkusen pulassa rahojen kanssa. Tämmösessä tilanteessa huomio blogia kohtaan saattaa hieman lipsua ... Mutta hei, jos tätä vielä joku lukee niin tsempatkaapa mua jatkamaan tätä, jooko ! :3

Thursday, July 18, 2013

S: ASDFGHJKL.

Oon niin raivoissani mun kameran takia ! Soitin siis Oulun Kuvaan viime viikolla ja sieltä sanottiin että mun kameran osat on valmiina ja se korjataan tänään. Eilen laitoin viestiä että saanko kamerani tiistaiksi, koska tarvin sen ehdottomasti. No siihen viestiin vastattiin että osat tuleekin vasta 23.-24. päivä, eli silloin kun mun ois jo pitäny saaha se kamera ! Mitä hittoa?!?!?!?!? Hienoo ku tieto on joka kerta eriä kun sinne ottaa yhteyttä. Oon soitellu jo kuluttajaneuvontaan, sillä esim. mun työharjottelu vaatii kameran. Kerrottakoon muistin virkistykseksi, että vein kamerani alunperin huoltoon 11.6. ja Oulun Kuvan mokan takia huoltokäsky myöhästyi yhdeksällä päivällä. Jos ne ois seuranneet sähköpostiaan asianmukaisesti, kamera ois jo mulla.


 "Kevyempiin" aiheisiin palatakseni, voin kertoa että saatoin vihdoin rekisteröityä Ebayhin... Ainakin lompakko voi helposti keventyä tämän takia -.-'

Oon hamunnu pitkään noita niittirintsikoita, joista en oo kyllä vielä yhtään varma mihin noita yhistän. Alle 15€:n hinta sai kuitenki klikkaamaan ne testiostokseksi Ebaystä :')

Pitkää harmaata trikoohametta oon metsästäny kissojen ja koirien kanssa keskustasta, mutta ah, kuinka helppoa - klik ja klik vaan niin tuo on mulle tulossa jostain Kiinasta n. 6€:n hintaan.

Sunday, July 14, 2013

S: gonna let it burn burn burn

Joo-o, on mulla blogi - vaan kameraa ei oo vieläkään ! En voi antaa ku moitteita Oulun Kuvalle, nimittäin huolto viivästyi 9 päivää, sillä liikkeessä ei oltu seurattu sähköpostia.. Meikän huoltoarvio oli nimittäin menny niille, mutta mulle sitä ei kuulunu, kunnes tajusin itse sinne soittaa. Niittenhän olisi siis heti pitäny ilmottaa mulle, jotta korjauskäsky olisi voitu antaa huoltoon. Nyt jännään tässä että saanko kameraani ees takas 23. päivä, nimittäin sillon tarvisin sitä erittäin palavasti. Kameranhan vein alunperin huoltoon 11.6. ja se kuulemma korjataan ensi torstaina :') Voin kertoa että paskaa on. Kunnon kuvat on jääny tältä kesältä ottamatta, mutta on sentään toi ipad ja instagram ni on jotain muistoja jääny.

Sain isältä kameraa lainaan, mutta ei toi ny ihan omalle vedä vertoja. Noh, sainpahan vihdoin asukuvvaa:


Koska mulla oli nyt kamera, aattelin vähän kuvailla mitä mun puutarhassa parvekkeella kasvaa:

mm. habaneroa, liikaa chiliä, basilikaa (parasta), aurinkoisen makusia minitomaatteja ja vähitellen myös ihan kunnon paprikaa ! Voin kertoa että toi kasviviidakko tekkee meikät hyvin iloseksi - oon lähes asunu siellä koko kesän. Saatoin jopa nukkua parvekkeella yhen yön..


Taas pahottelut instagram-seuraajilleni, toistoa luvassa.

- Tein tuossa pari päivää sitte Ellie Goulding-kangaskassin :3 Oon muuten erittäin mielissäni, mutta ärsyttää ku toi musta kiiltää tollee pölijästi täsä kuvasa :')

- Kävin muuten extempore-reissulla Rock the Beachissä, kun joku kaverin kaveri ei voinutkaan käyttää lippuaan :c Näin 30 seconds to Marssin, joka ei ollu ehkä livenä ihan niin hyvän kuulonen ko levyllä, mutta Jared Leton karisma hieman pelasti. Näin myös Paramoren - after all this timeI'm still into you.

- Kävin vähän vahingossa myös Tallinnasa, mikä oli kivvaa ja rakennukset hienoja. Ei ollu kivvaa että oli kolmen päivän migreeni.

- Oli kivvaa matkata kotia kohti Sarkku J:n kanssa !

- Jeejee ruokakuvia ja hipsterifilttereitä, uu! Oli vaa nii helekkarin hyvvää tommaattikeitto ko itte tein !

- Lissää ruokaa.. Meikän tän kesän superherkku on halloum-juusto. Kallista on, mutta jotenki pittää köyhänki itteä hemmotella.

Eipä siinä, pikku loma eessä ja huonoja kelejä luvattu .. Jospa sitä keksis jottai kuvaussettejä ens viikoksi ? EIKU NII, MULLAHA EI OO KAMERAA. Ärrrrrrrr...... Noh, jospa tuolla 600D:llä sais jonku ruudun :c

Thursday, June 27, 2013

S: there is no weight that can bury us

Johoo, asiahan on niin että meikän kamera on ollu tässä  teillä tietämättömillä, kun se lähti parisen viikkoa sitten huoltoon. Ärsyttää ko jää kaikki kivat kuvat ottamatta ja blogi päivittämättä ku rakas lapsi on maailmalla.

Spämmäis tähän nyt sitte vaikka vähä instagram-kuvia, että näätte etten oo kuollu. Pahottelen toistoa niille, jotka urhoollisesti seuraa mua myös siellä instagramin puolella !



1. Kuvasin tuommosta Urho-mäyristä viime viikolla !
2. Laitoin mun pidennyskarvoihin lissää turkoosia



3. Lennu puri mua töissä ja sit 3min myöhemmin koitti taas tulla kehräämään viereen ja puskemaan ..
4. Tekkiin iha hullun hyvvää mustikkapiirakkaa *__*

 

5. & 6.Ou shit, mites tälle tukalle kävikään ..

 

7. Rrrruohosipulia !
8. Meikä juhannuksena, sato vettä mutta paisto myös !

 

 9. Unski istu mansikkalaatikossa ku olin töissä :'''D
10. Parhaat evväät. Taijan kohta vettää samanlaiset setin ! Ite kasvatettu basilika on parasta.

 

11. Koitappa siinä sitte tehhä töitä konneella ko kissa nukkuu sylisä < 3 Terveisin ei-kissaihminen.
12. Pari viikkoo sitte oli maailman siistein satteenkaari.

 

13. Pistin ihanan Ellien kahyksiin.
14. Äitin kans ei kantsis käyä kaupungilla, se ei nimittäin kovin usein muista sanoa että "älä osta"...

 

15. Mulla oli siisti tukka pari viikkoa sitten :'D
16. Ja pokemonit on vaa parhaita, piste.

Tännään meikä lähtis yllätysretkelleeee ! Voin kertoa että tulee jännittävvää ainaki olosuhteiden puolesta.